Uusista painetusta työturvallisuuskorteista on luovuttu vuoden 2025 alusta alkaen. Työturvallisuuskeskus on julkaissut sähköisen Työturvallisuuskorttihaun osoitteeseen www.ttkorttihaku.fi, josta kuka tahansa, esimerkiksi kortin haltija, työnantaja tai toimeksiantaja, voi tarkistaa voimassa olevan Työturvallisuuskortin tietoja nimen ja syntymäajan avulla. Uudistuksen myötä jatkossa myös kaikki Workerin työturvallisuuskorttikoulutuksiin osallistujat ilmoitetaan julkiseen TTK:n ylläpitämään rekisteriin.
Olemassa olevat Työturvallisuuskortit ovat voimassa niiden voimassaoloajan loppuun saakka, mutta uusia kortteja ei enää paineta.
Mikäli olet ilmoittautumassa Workerin työturvallisuuskorttikoulutukseen, mutta sinulla on voimassa oleva turvakielto, eikä tietojasi saa ilmoittaa julkiseen rekisteriin, otathan yhteyttä kouluttajaan (virpi.keihaskoski(a)worker.fi) ennen kurssille ilmoittautumista.
Voit myös pyytää tietojesi poistamista rekisteristä jälkeenpäin. Työturvallisuuskeskuksen sivuilla kerrotaan seuraavaa:
Jokaisella rekisterissä olevalla on vastustamisoikeus eli oikeus vastustaa tietojensa käsittelyä ja saatavuutta. Jos et halua, että tietosi ovat julkisesti nähtävillä rekisterissä, voit tehdä ilmoituksen osoitteeseen kortti@ttk.fi(siirryt toiseen palveluun). Ilmoitukseen tarvitsemme nimesi, syntymäaikasi ja sähköpostiosoitteesi sekä selkeän ilmoituksen tietojen julkistamiskiellosta. Julkaisukielto on voimassa kyseisen Työturvallisuuskortin voimassaolon ajan. (Lähde: https://tyoturvallisuuskortti.fi/tyoturvallisuuskorttihaku/)
Mikäli olet kieltänyt tietojesi lisäämisen julkiseen rekisteriin, työturvallisuuskortin voimassaolo pitää todentaa esimerkiksi mobiilikorttia näyttämällä.
Workerin seuraavat työturvallisuuskorttikoulutukset näet TÄÄLTÄ, ilmoittaudu mukaan!
Tilaamalla Worker-uutiskirjeen saat mm. Workerin kuulumisia, ajankohtaista tietoa työpaikoista ja Workerin palveluista, vinkkejä työnhakuun sekä tietoja eri koulutusmahdollisuuksista.
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |