ARVOT WORKERIN DNA:SSA

Me Workerilla teemme sen, mitä lupaamme.

Arvot eivät ole meille päälleliimattua koristetta tai sananhelinää. Arvot ovat niitä asioita, jotka ohjaavat jokaisen Workerilla työskentelevän arkea ja päivittäistä toimintaa. Me Workerilla teemme sen, mitä lupaamme ja toimimme aina arvojemme mukaan – luotettavasti, joustavasti ja oikeudenmukaisesti.

Workerin eettinen ohjeistus antaa suunnan Workerin arvojen mukaiselle ja eettiselle toiminnalle ja samalaista toimintaa odotamme myös työntekijöiltämme, asiakasyrityksiltämme ja muilta sidosryhmiltämme. Mikäli joku Workeria edustava taho toimii vastoin arvojamme, eettistä ohjeistustamme, hyviä tapoja tai lakeja, voi kuka tahansa ilmoittaa asiasta ilmoituskanaviemme kautta.

LUOTETTAVA AMMATTILAINEN

Me Workerilla teemme sen, mitä lupaamme. Toimintamme perustuu rehellisyyteen ja luotettavuuteen niin työnhakijoiden, työntekijöiden, asiakasyritysten ja muiden sidosryhmien kanssa toimiessa. Workerilta saa paikallista, laadukasta ja henkilökohtaista palvelua. Me teemme työtä omilla kasvoillamme.

Työntekijämme voivat aina luottaa siihen, että heistä pidetään huolta niin kentällä kuin kulissien takanakin ja asiakasyrityksemme voivat olla varmoja siitä, että olemme aidosti kiinnostuneita asiakasyrityksemme menestyksestä ja osaavasta henkilöstöstä. Reiluus on meille sääntö, ei poikkeus.

JOUSTAVA KUMPPANI

Paikallisuus mahdollistaa Workerille nopeat ja mukautuvat ratkaisut asiakkaidemme tarpeiden mukaan – olemme apuna siellä, missä tarvitaan. Ymmärrämme erilaisten liiketoimintojen haasteita ja tarjoamme omalla ammattitaidollamme ratkaisuja asiakkaidemme haastaviin tilanteisiin tai kasvun esteisiin. Koulutamme osaajia yritysten tarpeisiin ja innovoimme jatkuvasti uusia tapoja saada työpaikat ja työntekijät kohtaamaan. Yhdessä olemme todellakin enemmän!

Ymmärrämme myös erilaisia elämäntilanteita ja sitä, että aina kaikki ei aina mene kuten on suunnitellut. Tuemme työntekijöitämme aina kaikissa työelämän ja elämän kiemuroissa ja mukaudumme työntekijöidemme ja työnhakijoidemme muuttuviin tarpeisiin.

OIKEUDENMUKAINEN TOIMIJA

Olemme ylpeitä siitä, että voimme omalla toiminnallamme tuoda merkitystä maailmaan myös yhteiskunnallisella tasolla. Olemme 100% kotimainen, yrittäjävetoinen toimija ja haluamme olla ratkaisemassa työvoiman saatavuuteen liittyviä haasteita.

Toimimme aina lakien, säädösten, sopimusten ja hyvien tapojen mukaisesti ja haluamme olla Suomen ammattitaitoisin työpaikka vuoteen 2025 mennessä. Ammattitaito pitää Workerilla sisällään osaavan henkilöstön, laadukkaat palvelut ja vastuullisen, oikeudenmukaisen toiminnan. Haluamme osoittaa sen, että henkilöstöpalvelualan toimija voi olla luotettava, varma ja houkutteleva työnantaja.

We use cookies to improve your experience on our website. By browsing this website, you agree to our use of cookies.

Sign in

Sign Up

Registration is currently disabled.

Forgotten Password