Worker on mukana järjestämässä Suomen suurimpia avointen ovien tempausta

Worker on mukana Suomalaisen Työn Liiton järjestämässä Tervetuloa meille -tempauksessa, joka järjestetään lokakuun ensimmäisellä viikolla 3.-9.10.2022. Tavoitteena on avata ovet yrityksiin sekä yhteisöihin ja kertoa suomalaisesta monipuolisesta osaamisesta.

Tervetuloa meille!

Me Workerilla järjestämme kaikilla 14 toimipisteellämme rekrypäivät torstaina 6.10. klo 10-18! Rekrypäivän aikana Workerin toimistojen ovet ovat avoinna, kahvipannu kuumana ja rekrytointialan asiantuntijamme valmiina kertomaan kaikista avoimista työpaikoistamme. Rekrypäivillä pääset halutessasi työhaastatteluun ilman ajanvarausta tai voit tulla kahvittelemaan ja tutustumaan toimintaamme. Kaikkien toimipisteidemme osoitteet löydät täältä.

Suomen suurin avointen ovien viikko järjestettiin edellisen kerran vuonna 2019

Koronapandemian vuoksi Tervetuloa meille -viikkoa ei ole pystytty järjestämään kolmeen vuoteen, ja nyt kun se jälleen on mahdollista, ovat yritykset lähteneet innolla mukaan tapahtumaviikkoon. Yritykset haluavat selvästi tavata asiakkaitaan ja kertoa toiminnastaan, sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

Suomalaisen Työn Liitto tutkii säännöllisesti suomalaisten kulutustottumuksia sekä arvoja ja asenteita. Taloustutkimuksen elokuussa 2022 toteuttamassa selvityksessä haastateltiin yli 1500 suomalaista. Siinä kävi ilmi, että jopa 87 prosenttia suomalaisista pitää tärkeänä sitä, että yritykset viestivät avoimesti niiden työllistävästä vaikutuksesta.

Ilmastonmuutoksen ja hintojen kallistumisen ohella vahvempi halu tukea kotimaista työllisyyttä ja teollisuutta korostuu kulutusmuutokseen vaikuttavana tekijänä, kertoo Lausala.

 

Ovet auki suomalaiseen työhön

Tervetuloa meille -viikon tapahtumakalenteriin on koottu kaikki viikon aikana järjestettävät avointen ovien tapahtumat. Tapahtumia järjestää noin 100 yritystä ympäri Suomen 3.-9.10.2022 välisenä aikana. Tapahtumakalente­rin osoite on: https://tervetuloameille.suomalainentyo.fi/

Lisätiedot:

  • Mari Korpela, rekrytointiasiantuntija, Worker Pohjois-Suomi Oy, p. 050 472 4765, mari.korpela@workerfinland.fi
  • Merja Mantila, projektipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 330 3640, merja.mantila@suomalainentyo.fi
  • Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 407 2623, tero.lausala@suomalainentyo.fi
 

Tervetuloa meille -viikon aikana 3.-9.10.2022 yritykset ympäri Suomen avaavat ovensa ja näyttävät, millaista työtä niissä tehdään. Tempaus on avoin kaikille yrityksille. Tervetuloa meille -viikon takana on Suomalaisen Työn Liitto. www.tervetuloameille.fi

Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Tehtävämme on kannustaa valitsemaan työtä Suomeen. www.suomalainentyo.fi

Worker on Suomen nopeimmin kasvava henkilöstöpalvelualan yritys ja kauttamme työskentelee jo yli tuhat ammattilaista asiakasyrityksissämme. Tarjoamme töitä ja työntekijöitä mm. rakennus- ja maarakennusalalle, teollisuuteen, ravintola-alalle, kaupan alalle, logistiikka-alalle, kiinteistöalalle sekä hallinto- ja toimistoalalle. Tutustu Workerin avoimiin työpaikkoihin!

Worker uutiskirje

Tilaamalla Worker-uutiskirjeen saat mm. ajankohtaista tietoa työpaikoista, vinkkejä työnhakuun sekä tietoja eri koulutusmahdollisuuksista.

We use cookies to improve your experience on our website. By browsing this website, you agree to our use of cookies.

Sign in

Sign Up

Registration is currently disabled.

Forgotten Password