Alue : Isojoki | Etelä-Pohjanmaa, Satakunta

Haemme asiakasyrityksellemme suorarekrytointina KIRJANPITÄJÄÄ.

Olemme vuonna 2012 perustettu auktorisoitu tilitoimisto (perheyritys) jossa työskentelee tällä hetkellä 10 henkilöä, kahdessa toimipisteessä. Panostamme työntekijöiden viihtyvyyteen olemalla rehti, reilu ja joustava työnantaja. Käytännössä työntekijät saavat valita hyvin pitkälle itse oman työaikansa. Toki kiireaikoina toivomme joustoa myös työntekijöiden puolelta. Etuina meillä on mm. hierontaetu, ja keväisin/syksyisin ohjattua liikuntaa (työaikana). Pyrimme myös järjestämään mukavia yhteisiä retkiä pari kertaa vuodessa. Työntekijöiden sitoutuminen yritykseemme on ollut varsin korkeaa. Työilmapiiiri on saanut useasti kehuja työntekijöiden puolelta. Tällä hetkellä, asiakasvirran lisääntyessä meillä olisi paikka yhdelle kokeneemmalle taloushallinnon osaajalle.

Tarjolla on vakituinen työsuhde huipputiimissä ja loistavilla työsuhde-eduilla.

Hakijalta odotamme hyvien asiakas- ja vuorovaikutustaitojen lisäksi laskentatoimen koulutusta (merkonomi/tradenomi tmv.) sekä aiempaa kokemusta tilinpäätös- ja kirjanpitotehtävistä. KLT-tutkinto luetaan eduksi.

Jos koet olevasi etsimämme henkilö, niin jätä pikaisesti hakemus tai ota yhteyttä ! Tehtävä täytetään heti sopivan hakijan löydyttyä.

Lisätietoja työpaikasta antaa Petri Syrjätie 0401632812

Job Overview
We use cookies to improve your experience on our website. By browsing this website, you agree to our use of cookies.

Sign in

Sign Up

Registration is currently disabled.

Forgotten Password